maanantai 16. heinäkuuta 2012

Raskausaika ja vauva

Tarinapostaukset jatkuu! Jos et oo vielä juonesta kärryillä, niin käy ensin katsomassa
Taustatietoa täältä
Osa 1 täältä
Osa 2 täältä


Andreas saattoi Cecilian vuoteeseen ja katsoi, että hänellä oli kaikki kunnossa. Cecilia nukahti välittömästi, joten Andreas katsoi parhaakseen siirtyä keittiöön. Hakon hääräsi keittiössä aamupalan kimpussa.
"Huomenta", Andreas toivotti Hakonille.
"Huomenta", Hakon sanoi epävarmasti: "Onka hän kunnossa?"
"Kuka?"
"Neiti Frén. Näin kaiken ikkunasta."
"Ai Cecilia? Luulisin kaiken olevan kunnossa."
"Hyvä. Aikooko hän nostaa oikeusjuttua? Pahoinpitelystä?" Hakon kysyy.
"En tiedä. Hänen kanssaan on helpompi keskustella kun hän on selvin päin."

Hakon ojentaa Andreakselle lautasellisen vohveleita. Andreas siirtyy pöytään syömään. Hakon istahtaa viereen ja kysyy:
"Oletteko jo miettineet nimeä vauvalle?"
"Olen minä miettinyt. Jos vauva olisi tyttö niin nimeksi tulisi Anna tai Elise. Ja jos taas poika niin nimi olisi Emil. En vain tiedä mitä mieltä Nalá olisi niistä. Hän haluaisi varmasti lapselle jonkin afrikkalaisen nimen."
Hakon hymähtää. Andreas vie tyhjän vohvelilautasensa tiskikoneeseen. Siinä samassa Nalá astuu makuuhuoneesta ja haukottelee leveästi. 
"Huomenta", hän sanoo ja rientää antamaan Andreakselle suudelman. 
"Olet niin kaunis", Andreas kuiskaa: "Ja sinä myös", Andreas suukottaa Nalán vatsaa. Nalá hymyilee merkiksi.








"Olen muuten miettinyt nimeä vauvalle", Andreas sanoo: "Mielestäni tytölle sopisi Elise tai Anna, ja pojalle Emil."
"Hmm.. kovin pohjoismaisilta nimiltä kuulostaa. Anna on ehkä hiukan liian tavallinen. Elise ja Emil olisivat periaatteessa ihan hyviä, mutta minä pitäisin hiukan afrikkalaisemmasta. Esimerkiksi, vaikka Amina. Pojalle sopisi Fahim tai ehkä Gahiji."
"Nuo ovat aivan liian erikoisia. Nimen täytyy olla tavallinen, mutta silti hiukan erilainen."
"No Amina on varsin yleinen nimi Etelä-Afrikassa", Nalá sanoo.
"Niin, Etelä-Afrikassa!"
"Hyvä on, ei sitten oteta Aminaa, mutta sitten emme ota myöskään Annaa, Eliseä tai Emiliä", Nalá tiuskaisi ja meni syömään aamupalaa. 

Ennen kuin Nalá ehti istuutua ruokapöytään, Andreas muisti:
"Ainiin. Unohdin kertoa, että yllätin aamulla Cecilian rähiköimässä jonkun miehen kanssa. Ehdin juuri väliin."
"Mitä?! Missä?"
"Tuossa ulkona. Tunnetko sen miehen? Lyhyet ruskeat hiukset, tatuointeja?" Andreas ihmetteli.
"En... Missä Cecilia nyt on?"
"Nukkumassa. Hän oli aivan humalassa."
"Taisin eilen kehottaa häntä juhlimaan ja pitämään hiukan hauskaa", Nalá sanoi vaivaantuneena.
"Hänellä taisi tosiaankin olla eilen hauskaa."
"Mm-m... Vauva potkii", Nalá sanoi yhtäkkiä ja piteli vatsaansa. Haluatko tunnustella?" Nalá kysyi Andreakselta. Andreas laittoi kätensä varovaisesti Nalán vatsan päälle. Andreas hymyili ja katsoi Naláan kun tunsi vauvan potkivan. Seuraavaksi hän laittoi korvansa lähelle vatsaa ja sanoi Nalálle:
"Kyllä se poika on kun noin paljon potkii ja äänelehtii."
"Tai sitten se on ponteva tyttövauva", Nalá vastasi ja hymyili leveästi. 







Pian Nalá pääsi vihdoin aloittamaan aamupalansa. Andreas taas otti käteensä kirjan, jonka Cecilia oli antanut   Nalálle. Kannessa luki suurilla vaaleanpunaisilla kirjaimilla: Synnytys edessä? Valmistaudu valppaasti! Andreas avasi kirjan, ja harppasi kohtaan: Nimen valitseminen. Vauvan nimeä valitessa kuuluu vanhempien kunniottaa myös toisen ehdotusta. Oli sitten kyseessä joko tavallinen tai hieman erikoisempi nimi. Joskus myös sukulaiset ja ystävät voivat auttaa sopivan nimen löytämisessä, kunhan vain muistaa ettei anna heidän vaikuttaa liikaa päätöksiin. Muista, että nimi johon yhdessä saavutte, on lopullinen. Lapsen kehityksen kannalta on parempi, että nimi pysyy samana aina vauvaiästä aikuisuuteen saakka. Andreas pyöritteli silmiään turhautuneena, tämä ei auttaisi mitään... Hän käänsi takaisin alkuun ja alkoi lukea kirjaa perusteellisesti.



Aamupalan syötyään Nalá astelee makuuhuoneeseen Hakonin luo ja kysyy:
"Hei! Voisitko sinä hieroa minua hiukan?"
"Tietysti, neiti!"
Nalá kääntää selkänsä häneen päin. Hakon painaa kätensä vasten Nalán selkää ja totaa:
"Sinulla on siis selkä kipeänä."
"Kyllä. Hiero hieman ylempää."
"Hyvä on", Hakon sanoo ja alkaa hieromaan häntä niskasta.
"Muuten, sitten kun vauva on syntynyt, hoidatko sinä häntä vai kutsummeko lastenvahdin erikseen?"
"Olen käynyt kyllä kurssin lastenhoitamisesta, mutta jostain syystä ne eivät tunnu pitävän minusta. Joten neiti, olisi ehkä parasta kutsua paikalle ihan lastenhoitaja.
Hakon hieroo Naláa vielä hetken ennen kuin lopettaa.
"Onko niska yhtään parempi?" Hakon kysyy.
"Kyllä se hiukan auttoi."
"Meidän pitäisi tutustua paremmin", Nalá sanoi yhtäkkiä: "En tiedä sinusta paljoakaan."
Hakon katsoi Naláan hieman vaivaantuneena ja kysyi:
"No, mitä sinun pitäisi sitten tietää minusta?"
"No vaikka, onko sinulla perhettä tai mitä teet yleensä vapaa-ajallasi. Kerro ihan mitä haluat", Nalá sanoi ja hymyili.
"Perheeseeni kuuluu äiti, isä ja siskoni Anna. Vapaa-ajallani olen yleensä Annan ja hänen aviomiehensä luona."
"Oletko aina perheesi luona? Käytkö joskus ystäviesi kanssa bailaamassa?"
"Ei ei ei, en ole ollut baareissa pitkään aikaan."
"Mitä?! Olet aina perheesi kanssa? Milloin sinä sitten voit keskittyä kavereihin ja mahdollisiin tyttöystäviin?" Nalá hämmästeli.
"Neiti, se ei ole kovin sopivaa tässä työssä."
"Miksi ei? Meidän puolestanne voit tuoda milloin vain jonkun tytön tänne. Kunhan vain hoidat työsi vielä."
"Se ei vain ole sopivaa."
"Höpsis. Kun vauva on syntynyt ja alkukiireydet ohi, niin takaan, että joskus menemme vielä yökerhoon juhlimaan."
"En usko, että se on kovin edustavaa äidiltäkään", Hakon tokaisi.
"Äiditkin ovat vain ihmisiä! Ennen kuin menemme juhlimaan, aion kyllä huolehtia pikkuisestani täysillä", Nalá sanoi ja hieroi vatsaansa.
"Hyvä on, neiti", Hakon sanoi ja lähti huoneesta. Nalá lähti myös pian olohuoneeseen.











Juuri kun Nalá oli astunut olohuoneen puolelle joku soitti hänelle.
"Haloo", Nalá sanoi epävarmasti.
"Nalá, hei!" 
"Kuka siellä?"
"Etkö tunnista minua? Täällä on Chiedza."
Nala oli aivan hiljaa. Samalla Andreas katsoi Naláan kysyvästi. Nalá jatkoi varovasti:
"Äiti?"
"Niin Nalá. Äiti on täällä."
"Miksi sinä soitit?" Nalá kysyi kylmästi.
"Siskosi Naema kertoi, että olet raskaana. Kenelle?"
"Mitä se sinulle kuuluu? Eiväthän asiani ole kiinnostaneet sinua vuosikausiin."
Andreas katsoi Naláan hämillään.
"Kulta, älä nyt. Haluan vain tietää kuka on tulevan lapsenlapseni isä. Se jääkiekkoilija vai?"
"Niin, juuri se jääkiekkoilija."
"Isäsi ei tule ilahtumaan."
"Minua ei paljoa kiinnosta tuleeko hän ilahtumaan vai ei. Ette te tule muutenkaan ikinä näkemään vauvaa."
"Nalá, et voi sulkea sukuasi pois. Se ei olisi hyvä lapsen kehityksen kannalta."
"Tiedätkö, mikä ei ollut hyvä minun kehitykseni kannalta? Se, että päätitte hylätä minut! Tiedän täysin mikä on hyväksi pikkuiselleni", Nalá tiuskaisi.
Andreas nousi ylös nojatuolista ja käveli Nalán viereen, jo arvaten, kuka puhelimen toisessa päässä olisi.
"Nalá, etkö huomaa, että yritän kokoajan paikata välejämme?"
"Luuletko, että välimme on helppo korjata? En ole vielä kuullut edes anteeksipyyntöä, vain pelkkää valitusta.
"Olen hyvin pahoillani, että suhteemme kariutuivat, mutta eikö se ole selvää, ettei se norjalainen ole oikea sinulle. Hän on vain julkisuuden sokaisema nuorukainen, josta ei voi tietää, vaikka hän olisi pahamaineisin huumediileri."
"Arvasin tuon! Älä soita minulle ennen, kuin oikeasti haluat korjata välimme", Nalá sanoi ja sulki puhelimen. Andreas halasi tiukasti Naláa.

"Se oli äitisi?"
Nalá nyökkäsi.
"Mitä hän halusi?" Andreas kysyi varovasti.
"Ei mitään erikoista..." Nalá sanoi ja käveli pois.

Silloin Cecilia astui ovesta. Andreas ja Nalá kääntyivät molemmat lähes vaistomaisesti häneen päin.
"Huomenta! Tai itseasiassa päivää", Cecilia sanoi hieman epävarmasti. Andreas ja Nalá tuijottivat häntä hetken.
"Haluatko istua sohvalle puhumaan tästä?" Nalá kysyi. Cecilia nyökkäsi. Kolmikko siirtyi sohville. Cecilia kertoi harmissaan kaikki illan tapahtuneet heille tai pääasiassa Andreakselle, sillä Nalá oli omissa maailmoissaan, äitinsä ja tulevan vauvansa takia.
"Aiotko nostaa oikeusjuttua?", Andreas kysyi. Silloin Nalá pääsi myös keskusteluun mukaan.
"En kai... Ei minulla ole mitään ruumiillisia vammoja", Cecilia vastasi.
"Mutta sinulla on silti kaksi todistajaa."
"Kaksi? Näitkö sinäkin?" Cecilia kysyi Nalálta. Nalá pudisti päätään.
"Hakon näki myös", Andreas sanoi.
"Ai... No en  minä silti aio mitään juttua nostaa."
"Mikset?" Nalá kysyi hämillään.
"Joutuisin sillon kertomaan kaiken, eikä se varmastikaan olisi kovin hyvää julkisuutta minulle."
"Mutta mieshän oli jo valmiiksi rikollinen", Andreas totesi.
"Niin, mutta en aio nostaa minkäänlaista oikeuskiistaa, ja toivon ettette tekään", Cecilia tiuskaisi ja otti keittiöstä kaksi omenaaa mukaansa ja lähti ulos.








Cecilia söi toisen omenan itse ja antoi toisen Montenegrolle. Cecilia silitti ja helli vielä hevosta ennen kun nousi sulavasti ratsaille. Cecilia empi hiukan ennen kuin lähti matkaan. Montenegro vuoron perään ravasi ja vuoron perään laukkasi eteenpäin. Cecilia oli menossa Cropen ratsastuskeskukseen. Perille saavuttuaan hän tapasi erään miehen, joka kuuluui Kansainväliseen Ratsastusliittoon.
"Hei! Hieno hevonen teillä", mies kehui.
"Kiitos sen nimi on Montenegro. Tulimme tänne harjoittelemaan."
"Ahaa. Osaako se mitään erikoisia taitoja?"
"No pääasiassa olemme harjoittelleet laukkaamista, mutta esteitäkin on tultu kyllä kokeiltua."
"Ai no hyvä. Amatöörien laukkakisoissa olisi vielä paikka jäljellä. Kehottaisin teitä ottamaan osaa kilpailuun", mies vihjasi.
"En usko, että olemme vielä tarpeeksi hyviä. Ehkä sitten seuraaviin kisoihin."
"No, sinä päätät. Montenegro olisi ollut hieno hepo."
"Me harjoittelemme vielä", Cecilia hymyili ja talutti hevosta harjoituspaikalle.
"Toivottavasti näemme vielä", mies huusi Cecilian perään.







Samoihin aikoihin Nalá puhuu Hakonille television äärellä.
"Vihaan tätä kokkiohjelmaa", Nalá sanoi tympäntyneenä.
"Miksi? Hänhän valmistaa hyvin tuota ruokaa", Hakon ihmetteli.
"Ei hän sitä oikeasti valmistanut."
"Mistä te sen tiedätte?" Hakon kysyy ihmeissään.
"Hän oli joskus kurssikaverini. Hän oli aivan hukassa, ei edes löytänyt veistä keittiöstä." 
"Varjelkoon. Miksi hän sitten on tuolla?"
"En tiedä. Hän kai näyttää kokilta hassuine viiksineen", Nalá sanoi.

Silloin Andreas saapui huoneeseen ja sanoi:
"Nalá, puhuin juuri äitini kanssa puhelimessa, ja mietimme vauvalle nimeä. Päädyimme, että poikavauvalle sopisi Magnus. Mitä sanot?"
"Itseasiassa se kuulostaa ihan hyvälle", Nalá vastasi: "Mutta entäs jos vauva onkin tyttö?"
"No siinä tapauksessa nimeksi sopisi Ingrid, isoäitini mukaan."
"Sekin on ihan hyvä vaihtoehto. Minä taas mietin nimiä Abá tai edelleenkin sitä Aminaa. Pojalle taas sopisi Kylan tai sitten se Magnus", Nalá totesi.
"No sitä Aminaa vielä hiukan mietin. Mutta pojalle tosiaan sopisi se Magnus tai Kylan."













Kuukausia myöhemmin















"Andreas, ylös, vauva!" Nalá tiuskaisi samalla kun piteli vatsaansa.
"Nalá, mitä minä täytyy tehdä?!" Andeas huusi panikoiden.
"Jos nyt ensiksi rauhoittuisit ja sitten veisit minut sairaalaan."
"Tietysti", Andreas totesi ja kävi hakemassa takin Nalálle. Hän puki myös itselleen vaatteet ja soitti taksin paikalle. Heti kun Nalá ja Andreas pääsivät ulos, he näkivät taksin jo odottamassa heitä.
"Cropen keskussairaalaan, heti!, Andreas sanoi kovaan ääneen.
"Andreas, ei meillä nyt niin kiire ole", Nalá sanoi mahdollisimman tyynesti.
"Mutta aja silti mahdollisimman nopeasti! Vaimoni synnyttää."
"Vaimosi?" Nalá kysyi kummaksuen pieni hymy kasvoillaan.
"Tyttöystäväni", Andreas korjasi.

Taksikuski ajoi nopeinta mahdollista reittiä sairaalaan. Eikä kestänyt kauaakaan he olivat perillä. Andreas auttoi Nalán pois autosta ja he menivät nopeasti vastaanottotiskille.
"Miten voin auttaa?" vastaanottovirkailija kysyi kimeällä äänellä.
"Hän synnyttää!" Andreas tokaisi kovaan ääneen. Samantien virkailija haki pyörätuolin Nalálle, ja luovutti hänet hoitajalle. Hoitaja työnsi Nalán synnytysosastolle, missä yllättäen Nalán kätilö odottikin jo.
"Hei! Onko vauva hiukan aikaisessa?" kätilö kysyi.
"Kyllä, senhän piti tulla vasta parin viikon pääästä", Nalá vastasi.
"Niin, mene vain makaamaan siihen", kätilö pyysi. Nalá pääsi Andreaksen avulla pedille, johon hänet ohjattiin. Pian Nalálle tuotiin jotain lääkkeitä, jotka lieventäisivät kipua.
"Olettekos miettineet jo nimeä?" kätilö kysyi, samalla kun synnytyslääkäri tutki oliko vauvalla kaikki hyvin.
"Jos se on poika niin nimeksi tulisi Magnus Fahim Malkin. Tytön nimi on vielä hiukan avoinna. Se olisi joko Ingrid, Kadlin, Abá tai Fastny", Andreas vastasi innoissaan. 
"Kivoja nimiä. Eikö se ollutkin niin, että sinä olit norjalainen ja Nalá afrikkalainen?" kätilö kysyi.
"Kyllä se niin oli. Nimiä oli hieman vaikea keksiä sen pohjalta", Andreas vastasi.
"Uskon."
"Synnytys voidaan aloittaa noin puolen tunnin kuluttua", synnytyslääkäri ilmoitti.






...






"Se on tyttö!" kätilö sanoi iloisesti. Andreas otti kuvia vauvastaan ja lähes hyppi innosta. 
"Kuulitko Nalá, se on tyttö!", Andreas innoitsi. Nalá hymyili ja vastasi:
"Kai tiedät mitä se meinaa?"
"No?"
"Joudumme keksimään pikkuiselle nimen", Nalá sanoi.
Pian Nalá sai pikkuisen tytön syliinsä, josta oikein säteili onnellisuutta.
"Minkä nimen haluaisit pikkuiselle antaa?" Nalá kysyi.
"Ingrid, sopisi hänelle hyvin." 
Nalá hymyili Andreakselle ikään kuin vastauksena. Hetken aikaa oli hiljaista.
"Tänään on torstai", Nalá sanoi Andreakselle yhtäkkiä: "Haluaisin antaa hänelle nimen Abá, se tarkoittaa torstaina syntynyttä."
"Hyvä on, vauvan nimi on siis Abá Ingrid Malkin", Andreas totesi hymyillen ja pussasi vauvaa otsalle.








~Jenni~

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla < ni :)


PS: Edelliseen postaukseen oli tullut oikea kommenttitulva, mikä oli tosi kiva juttu :-) Joten jatkakaa ihmeessa, heittäkää kommenttia ja pistäkää keskustelu pystyyn.
PPS: Tässäkin postauksessa nyt vähän kesti, on ollut matkusteluu ja muuta hässäkkää. Lisäksi oon omasta mielestäni maailman surkein kirjottaja ja tää kaikki aika menee kun yritän korjata kirjotusvirheitä. Niin, että tehkää parhaanne ja yrittäkää olla välittämättä niistä :D

lauantai 7. heinäkuuta 2012

V&V: Suuri kuvakollaasi

Moikka kaikille! Mitäs teille kuuluu? Mulle iha jees, paitsi aurinko ei oo tänää enempii näyttäytyny. Mut asiaan: Pidin tossa oikealla "Vastaa ja vaikuta" -kyselyä. Kuvakollaasi keräsi eniten ääniä, joten tässä nyt olis näitä. Joo ja älkää huoliko, aion tehä postauksia vielä niistä muistakin, jotka keräs ääniä :---) 

Ja vielä kertaukseks, muistakaa seurata mun tarinapostauksia. Jatkoja tulee heti kun pääsen kotiin, eli hyvässä tapauksessa huomenna ja huonossa tapauksessa sitten vasta elokuun alussa :/

Taustatietoa henkilöistä ja lähiöstä täältä
Osa 1 täältä
Osa 2 täältä



  




minää :D





Kuvat by we♥it



~Jenni~

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla < ni :)

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

The Sims 3 -Koodit

Moooi ! :-)

Otsikko kertoo kaiken^^. Elikkäs multa on kysytty aika paljon Sims3 koodeista. Joten tää postaus on nyt kaikille niille, ketkä ei niitä tiedä. Ja tästähän tulee loistava aihe mun ensimmäiselle "Sims-fakta" -postaukselle.
Tässä ennen ku alotan latelee teille koodeja, niin aion vähän varottaa koodeista. Kun te käytätte niitä siitä saattaa syntyä ns. bugeja(esiintyy lähinnä pelin lagaamisena esim. sim jää paikoilleen, eikä sitä voi hallita millään tavalla). Bugeja harvemmin tulee kun käytät peruskoodeja(kerron kohta mistä), mutta "superkoodia" käyttäessäsi bugit ovat hyvinkin todennäköisiä. Bugit eivät yleensä vielä tule muutamasta käyttökerrasta, ne tulevat kun käytät koodia monta kertaa. Omasta pelistänikin on tullut laginen, jossa on  niitä bugeja. Joten käyttäkää koodeja omalla vastuulla. Mutta nyt koodeihin :-)



KOODILUUKUN SAAT AUKI PAINAMALLA Ctrl, Shift, C

PERUSKOODIT:



motherlode          = 50 000 simeleonia
kaching          = 1 000 simeleonia
moveobjects on          = antaa mahdollisuuden liikutella esineitä, joita ei normaalisti voi liikuttaa esim. simejä tai käytössä olevia esineitä
moveobjects off          = poistaa koodin käytöstä^^
constrainfloorelevation false          = koodilla voi kohottaa maastonpintaa, vaikka pinnalla olisikin esineitä tai rakenteita
constrainfloorelevation true          = poistaa koodin käytöstä^^
disableSnappingToSlotsOnAlt on          = koodilla voit siirtää esineitä ruutujen väliin Alt Gr
disableSnappingToSlotsOnAlt off          = poistaa koodin käytöstä^^
fullscreen on          = kokoruututila päälle
fullscreen off           = kokoruututila pois päältä
fadeObjects on           = kameran lähestyessä esineiden häivytys
fadeObjects off          kameran lähestyessä esineiden häivytys pois päältä 
hideHeadlineEffects on          = poistaa ajatus- ja puhekuplat simien päältä
hideHeadlineEffects off          = tuo kuplat takaisin^^
UnlockOutfits on          = koodi tuo käyttöön eri ammattien ja NPC-hahmojen asut
UnlockOutfits off          = poistaa koodin käytöstä^^
freeRealEstate          = koodilla voit ostaa minkävain talon tai tontin ilmaiseksi, käyttö VAIN naapurustonäkymässä, kun perhe on ostamassa taloa tai tonttia
slowMotionViz          = koodilla voi muuttaa pelin nopeutta laittamalla perään numero (0-8), 0 on normaali, 8 on hitain
jokePlease          = tuo vitsin näkyviin
resetsim         = kirjoita koodin perään simisi nimi, jonka tahdot tuoda kotiin, auttaa hyvin bugittaviin simeihin.
help          = avaa taulukon mistä näkyy suurin osa kaikista koodeista



SUPERKOODI:


testingcheatsEnabled true        
                                                   = "Superkoodi", jota voi käyttää moneen eri asiaan.
ESIM. Kun painat Shift pohjassa postilaatikosta, avaa koodi näytölle valintapalkin, jossa lukee esimerkiksi "Kaikki tyytyväisiksi", tällöin painamalla siitä kaikkien tontilla olevien tarvepalkit täyttyy. Valintapalkki tulee myös kun painat Shift pohjassa omia ja muita simejä. Valintapalkki toimii myös naapurustotilassa, jossa voit esimerkiksi koodia käyttämällä siirtyä helposti paikasta toiseen.
ESIM.2. Koodin ollessa päällä voit vetää tarvepalkkeja hiirellä erikseen siihen asentoon mihin sen haluat. Tämä toimii myös ystävyyspalkkien kanssa.                             
                                                             
Superkoodin ollessa käytössä voi myös käyttää näitä:
familyfunds  = Lisää koodin loppuun perheen nimi ja joku rahasumma, näin nimeämäsi perheellä on varoja sen verran kun olet koodin laittanut, esim. familyfunds Quez 100

buydebug  = avaa ostotilaasi uuden "esinelaatikon", josta löytyy mm. kaloja, meteoriitteja, aarteita ja kaikkea muuta mitä ei ostotilassa valmiiksi ole


testingcheatsEnabled false         = poistaa superkoodin käytöstä^^







Noin, siinä oli nyt ne mitä mä nyt käytän. Jos joku osaa/tietää vielä lisää niin kommenttia tulemaan :-) Ja jos joku haluaa vielä Sims2 koodeja, nii voin niitäki kirjotella, ilmotelkaa sit vaa. 

Ja älkää unohtako mun tarina postauksia, neki vielä jatkuu  ;)
Taustatietoa naapurustosta löytyy täältä
Osa 1 täältä
Osa 2 täältä

~Jenni~

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla < ni :)

lauantai 30. kesäkuuta 2012

Riitoja, sovintoja ja yllätyksiä

Koko Lower Cove nukkui sikeästi, mikä oli erikoista, sillä siellä oli jo viimeaikoina sattunut ja tapahtunut kaikenlaista. Nalá avasi uniset silmänsä. Aurinko osui verhojen välistä hänen näkökenttäänsä, jonka vuoksi hän päätti nousta ylös. Huimaus täytti Nalán pään. Hän otti välittömästi seinästä tukea. Huonovointisuus ei ollut lähtenyt. Nalá siirtyi keittiön puolelle hakemaan jotain syömistä. Hän teki itselleen voileivän ja istahti pöydän ääreen. Hän katsahti sohvalle. Andreas makasi siinä tyynesti. Syötyään leivän Nalá hoiti vielä aamutoimet ja lähti sitten ripeästi naapuriin niin kuin oli sopinut.

Nalá soitti Cecilian ovikelloa. Cecilia tuli avaamaan oven ja tervehti:
"Nalá, hei! Onko tänään jo parempi olo?"
"Itseasiassa ei. Oloni on huonompi. Oksensin aamulla aamulla kaksi kertaa.."
"Hyvä on... Me menemme lääkäriin nyt", Cecilia tokaisi ja otti puhelimensa esille tilatakseen taksin.
"Ei..! Tänään on työpäivä", Nalá sanoi vastaan.
"Voin kyllä ilmoittaa pomolle meidän molempiemme puolesta"
"Mutta Cecilia, voin mennä hyvin yksinkin!"
"Minä tulen mukaan, sanoit mitä vain. Ihan vain henkiseksi tueksi", Cecilia sanoi ja nosti puhelimen korvaansa vasten:
"Päivää, tilaisin taksin. Osoite on Lower Cove, 4. ... Hyvä, moikka!"








Nalá ja Cecilia astuivat keltaiseen taksiin. 
"Minnekäs ajetaan?", naiskuski kysyi heiltä. Cecilia vastasi pikaisesti:
"Cropen keskussairaalaan, kiitos."
"Minä olen käynyt vain kerran siellä, olin tapaamassa synnytyslääkäriäni", nainen tarinoi.
"Ahaa..." Cecilia sanoi hieman vaivaantuneena: "Sinulla on siis lapsi."
"Menetin sen vauvan. Mutta hankimme myöhemmin uuden, silloisen ystävättäreni kanssa. Olemme eronneet."
Nalá kysyi hieman kummaksuen: "Ystävättären? Olet siis...?" 
"Oi, kyllä olen."
Cecilia vilkaisi Naláan hieman paheksuvan katseen, ikään kuin ei olisi ollut soveliasta kysyä hänen seksuaalista suuntautumistaan. 
"Noin olemme nyt perillä", kuski sanoi Nalálle ja Cecilialle. Naiset astuivat ulos taksista, mutta kuski avasi vielä ikkunansa ja osoitti sormellansa Naláa, merkiksi pyytäen häntä ikkunan luo. Nalá katsoi naiskuskia kysyvästi. Kuski antoi lapun ja kuiskasi Nalán korvaan:
"Soita minulle, jos kiinnostaa. Kuten sanoin olen sinkku, ja kulta, olen milloin vain vapaa sinulle." Kuski vielä iski silmää Nalálle, ennen kuin lähti. 
"Tuota kuskia en tahdo nähdä enää ikinä", Nalá sanoi Cecilialle ja häneltä pääsi pieni naurun ääni. Cecilia hymähti vastaukseksi. Naiset astuivat sairaalan ovesta sisään.













Noin samoihin aikoihin Andreaskin oli viimein herännyt. Hän kummaksui Nalán poissaoloa. Ihmettelemisen jälkeen hän hoiti nopeasti aamutoimet, mutta huomasi, että jääkaappi oli tyhjä. Nalán oli pitänyt mennä ruokaostoksille nyt kun Hakon oli vapaalla. Hänen piti siis ehtiä tänään vielä mennä ruokakauppaan. Hän lähti välittömästi kaupungille urheiluvaatteet mukanaan. Hän juoksi ja nosteli puntteja muutaman tunnnin kuntosalilla ja näki siellä myös Studion johtajan, Nalán pomon.
"Andreas, sinäkö siinä? Miksei Nalá saapunut töihin tänään? Kai hän ymmärtää, että tämä työ tarjoaa hänelle julkisuutta ja kunniaa, mutta myöhästelemällä ja jättämällä työt väliin en voi taata, että voin pitää häntä enää mukana elokuvassa!" pomo tiuski kovaäänisesti.
"En tiedä, missä hän on. Hänellä on varmasti hyvä syy olla poissa", Andreas vastasi puolustellen. Nalán pomo katsoi tiukasti Andreakseen ja äkäisi:
"Mutta jos näet häntä, kerro hänelle, että jos hän ei pian saavu juttusilleni, ei hänen tarvitse enää palata!"
Studion johtaja lähti pois, enää mitään sanomatta. Nyt Andreas hämmästeli vielä enemmän Nalán "katoamista".



Jonkin ajan kuluttua Nalá astui ulos sairaalasta, pitäen tiukasti Cecilian kättä. Cecilia katsahti Naláan, mutta Nalá ei sanonut mitään. Matkatessaan kohti autoa Cecilia sanoi Nalálle:
"Itseasiassa minun pitäisi mennä vielä nopeasti kirjakauppaan."
Nalá nyökkäsi tyynesti ja naiset lähtivätkin kävelemään suojatien yli kauppaan. Cecilian ollessa kaupassa, Nalá odotti ulkopuolella. Oli ilmeisesti ruuhka-aika, koska katu oli täynnä ihmisiä. Diana näki Nalán ja saapui oitis paikalle.
"Hei, miten sinulla menee?" Diana kysyi Nalálta.
"No... Kävin juuri sairaalassa."
"Mitä? Onko kaikki kunnossa?" Diana ihmetteli. Nalá katsoi hetken Dianaan, mutta sitten viittoi sormillaan merkiksi, että Diana astuisi lähemmäs. Nalá odotti hetken, mutta kuiskasi sitten jotain hänen korvaansa.
"Tietääkö Andreas?" Diana kysyi
"Ei... Riitelimme eilen..."
"Voi sinua..." Diana valitteli. Silloin Cecilia astui ulos kaupasta ja näki Dianan:
"Hei! Sinäkin kaupungilla? Oletko yksin? Itse tulin Nalán kanssa"
"Kyllä, mutta yksin olen. Tietääkö..." Diana kysyi viitaten Ceciliaan.
"Kyllä hän tietää. Hän oli mukanani sairaalassa", Nalá vastasi.
"Okei. Mutta minä toivotan sinulle onnea, myös Andreaksen suhteen", Diana toivotti Nalálle ja lähti pois.
"Andreaksen? Mitä hänestä?"Cecilia uteli.
"Ai niin, unohdin mainita. En pystynyt kertomaan hänelle eilen."
"Mitä? Nalá, nyt se on vielä viisi kertaa vaikeampaa. Mikset sanonut  hänelle?"
"No kun... Me riitelimme", Nalá sanoi varovaisesti. Cecilia katsoi Naláa ja halasi sitten tätä.
"Voi sinua... Sinun täytyy joka apauksessa kertoa hänelle", Cecilia sanoi.
"En usko, että hän haluaa tavata minua."
"Mutta et voi olla kertomatta! Sanot hänelle heti kun näät hänet. Onko selvä?" Cecilia tivasi.
"Hyvä on."
Cecilia päästi hymyn säteen ja sanoi:
"Hyvä, mutta nyt me menemme jäätelölle."














Cecilia ja Nalá istuivat puistossa syöden jäätelöä ja vaihtaen kuulumisisa. Yhtäkkiä Cecilia muisti:
"Ai niin!  Ostin sinulle kaksi kirjaa. Tarvitset niitä nyt."
"Kiitos. Olisin voinut kyllä maksaa itsekin", Nalá sanoi ja otti kirjat vastaan. Hetken hiljaisuuden jälkeen Nalá kysyi:
"Muuten... Miten sinulla on nyt mennyt? Olemme puhuneet vain minusta."
"No tuota, olen ollut aika yksinäinen siitä lähtien kun erosin miehestäni. Ja talokin on aika suuri vain minulle ja Montenegrolle."
"Niin. Sinullahan on hevonen? Kuinka kauan olet ratsastanut?" Nalá kysyi.
"Ratsatin ensimmäisen kerran kun olin viisivuotias."
"Minä en ole eläissäni edes koskenut hevoseen. Ne ovat isoja ja pelottavia" Cecilia hymähti vastaukseksi.
"Ja muuten siitä sinun yksinäisyydestäsi", Nalá jatkoi: "Sinun pitäisi hankkia seuraa. Mene baareihin ja yökerhoihin, pidä vähän hauskaa. Tutustu ihmisiin."
"En tiedä...Viimeksi kun olin baarissa, löysin itseni seuraavana päivänä puolialastomana Vegasista." Nalá nauroi kovaäänisesti ja totesi:
"Okei, en edes halua tietä miten olit päätynyt sinne... Ja jos tunnet itsesi yksinäiseksi, voithan aina tulla meille asumaan. Tuskin Andreasta hirveästi haittaa."
"Tuohan oli vitsi, eikö vain?" Cecilia kysyi nauraen.
"Ei? Kyllä meillä tilaa riittää. Paitsi että joutuisit nukkumaan samassa huoneessa Hakonin kanssa, mutta hän on nyt vapaalla."
Cecilia katsoi Naláa kummaksuen ja sanoi:
"Kyllähän se käy, mutta Montenegro tarvitsee aika paljon tilaa. Ja mitä teemme asuntoni kanssa?"
"Montenegrolle saamme helposti raivattua riittävästi tilaa, ja sinun asunnollesi ei tarvitse tehdä mitään, voit palata sinne sitten kun sinusta niin tuntuu. Joten menemmekö hakemaan tavarasi?"
"Kaikin mokomin! Mutta olethan varma, ettei Andreas hermostu?"
"Ei. Kyllä hän ymmärtää", Nalá totesi. Naiset menivät innoissaan hakemaan Cecilian tavaroita ja he etsivät niille paikkaa.


Nyt puolestaan Nalá ihmetteli, missä Andreas oli. Hän ei ollut vielä saapunut kotiin kaupungista. Nala meni keittiöön tekemään ruokaa, samalla kun Cecilia levitti Montenegrolle heiniä. Nalá avasi jääkaapin ja siinä samassa muisti, että hänen piti käydä kaupassa. Hän päätteli Andreaksen olevan kaupungilla ostamassa ruokaa tai parhaimmassa tapauksessa hän istuisi tällä hetkellä poikien kanssa ravintolassa. Nalá otti puhelimensa esille ja päätti tilata pitsan.

Kun naiset olivat syöneet pitsan, he menivät Montenegron luo. Jopa Nalá uskaltautui hevosen lähelle ja taputteli sitä. Yhtäkkiä Nalá muisti kirjat, jotka Cecilia oli antanut. Hän vei toisen kirjahyllyyn ja otti toisen käteensä lukeakseen sitä.

Samaan aikaan Cecilia oli ehtinyt mennä kaupungille. Hän käveli kaupungin katuja pitkin parhaimmissa vaatteissaan. Hän astui sisään suosittuun yökerhoon. Hän marssi suoraa tietä baaritiskin äären. Baarimikko huomasi hänet ja kysyi leppoisasti:
"Mitäs tytsylle laitetaan?" Cecilia katsoi komeaa baarimikkoa ja vastasi:
"Jotain väkevää. Yllätä minut." Baarimikko rupesi välittömästi loihtimaan Cecilialle juomaa. Hetken kuluttua hän ojensi juoman ja kysyi hurmaten:
"Mistä noin kaunis nainen on kotoisin?"
"Itseasiassa asun ihan vaan täällä Cropessa, ennen asuin Californiassa." Cecilia joi juoman alas ja tilasi uuden. Pian Cecilian ympärille kerääntyi lisää miehiä jotka, yrittivät hurmata häntä. Eräs mies meni istumaan Cecilian viereen ja piti hänelle seuraa koko illan. Hän tarjosi Cecilialle drinksuja ja piti keskustelua yllä:
"Mitä noin hurmaava nainen tekee työkseen?"
"Olen näyttelijä", kikatti Cecilia vastaukseksi: "Missäs itse?"
"Tavallaan olen rikosalalla, mutta tytöthän pitävät pahoista pojista", mies sanoi ja hivuttautui lähemmäs Ceciliaa.
"Mennään tuonne sivuun. Tässä on liian paljon porukkaa", mies sanoi ja otti Ceciliaa kädestä ja veti hänet sivuun. Mies katsoi Ceciliaa suoraan silmiin ja hymyili.
"Miksi katsot minua kokoajan?" Cecilia kysyi nauraen.
"Katson sinua, koska haluan muistaa nuo kauniit kasvot huomennakin", mies vastasi: " Olet kaunein näkemäni nainen ja sinulla maailman hurmaavin nauru." Cecilia nauroi.
"Olen tosissani, en ole ikinä nahnyt ketään noin kaunista", mies kehuu ja katsoo Cecilian vartaloa. Hän hivuttaa kätensä kiinni Cecilian selkään. Cecilia laski kätensä miehen olkapäälle ja nojautui lähemmäs.
"Saako noin hyvän näköistä naista suudella?" mies kuiskaa ja painaa huulensa Cecilian huulia vasten.









Samoihin aikoihin Andreas tuli kotiin ja ihmetteli hevosta etupihalla. Hän marssi suoraan Nalán luo, joka oli siirtynyt takapihalle.
"Nalá!" Andreas huusi: "Mitä hevonen tekee etupihallamme?"
"Ai Montenegro? Se on Cecilian."
"No mitä se tekee meidän etupihallamme?!"
"Ai niin, minun piti ilmoittaa, että kutsuin sen ja Cecilian meille asumaan."
"Cecilian? Onko Cecilia täällä?!" Anndreas kysyi tuohtuneena.
"Ei, hän meni kaupungille juuri."
"Siis kutsuit heidät meille asumaan. Ja päätit sitten kysyä minulta ensin?!"
"Mitäs pidät puhelinta äänettömällä! Hän koki olevansa yksinäinen joten kutsuin hänet meille."
"Et silti voi kutsua ketä vaan meille asumaan!" Andreas huusi.
"Miksi sinä huudat minulle kokoajan!?"
"Koska sä et ymmärrä muuten!"
"Mitä meidän suhteellemme käy?" Nalá kysyi yhräkkiä.
"En tiedä..." Andreas vastasi ja kohautti olkapäitään. Yhtäkkiä Naláa huimasi. Hän tarttui nopeasti portaiden kaiteesta kiinni, ettei rojahtaisi maahan. Hän piti toista kättänsä suunsa edessä toivoen, että huonovointisuus lähtisi.
"Oletko kunnossa?" Andreas kysyi huolestuneena.
"En", Nalá  purskahtaa kyyneleihin: "Olin tänään sairaalassa."
"Mitä? Mikä sinulla on? Mitä voin tehdä?! Mikset sanonut?"Andreas hätääntyi.
"Andreas..." Nalá irroitti otteensa portaan kaiteesta: "Olen raskaana."
Andreas katsoi Naláa suoraan silmiin. Oli aivan hiljaista. Andreas oli hämmästynyt ja lopulta kysyi hiljaa:
"Saanko minä lapsen?" Nalá nyökkää ja kyyneleet valuvat hänen poskillaan.
"Miksi sinä itket? Nalá, me saamme lapsen", Andreas iloitsi ja hymy levisi hänen kasvoillaan. Andreas pyyhkii sormellaan kyyneleet Nalán poskilta ja halaa häntä tiukasti. Kyyneleet tavoittavat Andreaksenkin silmänurkat. Hän sinetöi halauksen hellällä suudelmalla.


Andreas ja Nalá siirtyvät sisätiloihin ja puhuvat pitkän tovin päivästä ennen kuin menevät nukkummaan.












Toissaalla Cecilia seurustelee baarista bongatun miehen kanssa.
"Jeremy, sä oot aika hurmuri", Cecilia sanoo miehelle, samalla kun kikattaa humalapäissään.
"Cece, sä oot aika namu", Jeremy sanoo Cecilialle. He istuvat yökerhon sohvalla sylikkäin, samalla kun kehuvat toistensa suutelemistaitoja. Pian paikalle tulee myös muita ihmisiä.
"Hei kaunotar", joku mies sanoo Cecilialle samalla kun hän tutkailee Ceciliaa. Cecilia hymyilee lähestyvälle miehelle vastaukseksi. Jeremy nousee nopeasti pystyyn ja lähestyy miestä uhkaavasti.
"Mitä sä sanoit? Hei mitä sä sanoit mun naiselle!?" Jeremy tulistui miehelle. 
"Jeremy, anna olla. Mennään pois täältä", Cecilia sanoo tyynesti Jeremylle.

Cecilia ja Jeremy lähtevät taksilla Nalán ja Andreaksen kotiin. 
"Minne ajetaan", kuski kysyy.
"Lower Coveen, kiitoksia", Cecilia vastaa.
"Minne sinne?"
"Cecen kotiin", Jeremy sanoo.
"5", Cecilia sanoo.
"Hyvä on", kuski sanoo: "On tainnut olla rankka ilta teillä."
"Eräillä varsinkin", Cecilia sanoo ja katsahtaa Jeremyyn. Kuski hymähtää. Cecilia katsoo Jeremyyn joka makaa taksin penkillä niin, että hänen päänsä on Cecilian sylissä. 
"Oot aika huonossa kunnossa", Cecilia sanoo Jeremylle.
"Riittävän hyvässä, kulta", Jeremy vastaa.
"No niin, perillä", kuski sanoo ja Cecilia ja Jeremy astuvat ulos autosta.
"Hieno kämppä, ainakin ulkopuolelta. Ja teillä on poreamme", toteaa Jeremy, joka jo riisuutuu ja loikkaa ammeeseen.
"Rakas, täällä on sullekin paikka. Tuu nyt vaan", Jeremy pyytää. Cecilia astuu ammeeseen Jeremyn viereen. Jeremy nojautuu Ceciliaan kiinni ja sanoo:
"Sä oot ihana. Mä taidan rakastaa sua. Tää saattaa kuulostaa vähä tyhmältä mut haluisitkohan sä sitä mitä mä haluun?"
"Hei, sä oot kännissä", Cecilia sanoo.
"Nii säki", Jeremy sanoo vastaan.
"Emmä oikeen tiiä onks se hyväks..."
"Mä tiiän; on se. Sä oot just sellanen nainen, kenen kaa mä haluisin jakaa elämäni. Kuten sanoin, mä rakastan sua. Sä luotat muhun mä tiiän, että sä luotat. Mä luotan suhu, ja mä haluun näyttää sen sulle. Mä tiedän, että sä haluut. 
Cecilia empi hetken.
"Okei."









...










"Oli kivaa. Kiitti illast, beibi", Jeremy sanoo Cecilialle.
"Kivaa? Kiitti illas, beibi?!" Cecilia hämmästelee.
"Niin, oli iha semi jees yö. Olit yks parhaimmist!"
"Mitä?! Sä just sanoit et sä rakastat mua ja haluisit jakaa elämäs mun kanssa!" Cecilia tiuskii.
"No se nyt kuuluu asiaan sanoa noin. Lämmittelyy tiedäts? Taidat olla enemmän kännis ku mä, jos et tota tajunnu." Jeremy sanoo.
"Ja sä aiot nyt vaa lähtee!?" Cecilia huusi.
"Joo? Hommat on hoidettu. Mut jos haluut joskus uusiks, nii soita vaa."
"Sä käytit mua hyväks! Ja nyt aiot vaa lähtee!
"Jos haluut ajatella sen noin. Onks viel jotai asiaa!?" Jeremy huutaa takaisin. Cecilia oli hiljaa ja katsoi Jeremya ihmetellen. 
"Anteeks, unohdetaa tää. Kyl mä susta välitän", Jeremy sanoo ja suutelee tätä. Cecilia tönäisee Jeremyn kauemmas. Jeremy katsoo hurmaantuneena ja sanoo:
"Mä pyysin jo anteeks, ja sustahan löytyy voimaa." Jeremy lähestyy Ceciliaa ja käy kiinni tähän. 
"Lopeta!" Cecilia huutaa ja yrittää päästä pois tämän syleilyistä. 
"Beibi, älä nyt", Jeremy sanoo.
"Päästä irti!" Cecilia huutaa ja saa riuhtaistua itsensä pois. Silloin Andreas avaa ulko-oven ja rientää kaksikon luo. Jeremy katsoo ivallisesti Andreasta ja sanoo Cecilialle:
"Ei sitten. Ja tiedoksesi hani, olet paljon kauniimpi alasti. Cecilia katsoi häntä järkyttyneenä, mutta sitten läimäytti häntä poskelle. Jeremy piteli poskeaan ja katsoi Ceciliaa. Pian hän ryntäsi Cecilian kimppuun, mutta Andreas pääsi väliin ja kaatoi hänet maahan.
"Häivy, äläkä ikinä palaa", Andreas sanoi Jeremylle tiukasti.
Jeremy nousi ylös ja seisoi viiden sentin päästä Andreaksen kasvoista. Hän sanoi tälle:
"Kerro terveisiä pettäjä-tyttöystävällesi." Lopuksi hän vilkaisi vielä tiukasti Ceciliaan ja lähti.


"Oletko kunnossa?" Andreas kysyi Cecilialta.
"Kyllä kai."
"Hyvä", Andreas sanoi ja haistoi Ceciliassa alkoholin: "Olet humalassa. Mene nukkumaan pääsi tyhjäksi niin voit kertoa kaiken tapahtuneen kun olet selvä. Okei?"
"Ehkä niin on parasta", Cecilia sanoi ja lähti kävelemään kohti makuuhuonetta. 







Miten Nalán raskaus etenee? Miten Cecilia suhtautuu ahdisteluun? Tekeekö hän asialle mitään?
Kommentteja vaan kehiin ja keskustelua tekemään ! :-)

Seuraavaan kertaan!
~Jenni~


PS: En oo nyt vähään aikaan postannu ja oon pitäny teitä jännityksessä jo yli viikon. On ollu vähän kiirettä, kun on ollu pakkailuu, Ruotsin matka ja taas pakkailuu. Toivottavasti on vielä pari lukijaa jäljellä :-)



PPS: Ja niin vielä teiän harmiksenne tarinapostaukset loppuu joksikin aikaa. Oon katos erämaassa loukussa(mökillä) pelkän miniläppärin kanssa. Joten simssiä ei nyt tuu ihan heti pelattua. Yritän kuitenkin tehdä ahkeraan muita postauksia, jossa kerron itsestäni, mun simskokemuksista, sekä voin myös antaa joitakin vinkkejä pelaamiseen. Lisäksi saatte vielä Sims-faktaa multa. Mutta tarina jatkuu kuitenkin heti kun pääsen kotiin :-)


Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Ensimmäiset päivät lähiössä

Nalá Quez ja Andreas Malkin omistivat nyt kauniin ja viihtyisän talon Lower Coven pohjoispuolelta. Ensimmäinen päivä uudessa asunnossa sujui aika lailla kokonaan muuttotavaroita purkiessa, huonekalujen siirtämisessä, seinien tapetoimisessa, sekä kaakelilaattojen kuuraamisessa. Illalla kun suurin osa tavaroista oli purettu, pääsivät Nalá ja Anreas vihdoinkin tutustumaan naapurustoon. 

"Heeei!" Nalá huutaa puutarhatöitä tekevälle naapurilleen. Uusi naapuri kiiruhtaa heti Nalán luo ystävällinen hymy kasvoillaan. Naapuri vastaa tervehdykseen ja ojentaa kätensä:
"Hei, mun nimi on Cecilia Frén. Olen uusi täällä."
"Sinäkin? Me juuri muutettiin poikaystäväni kanssa tähän. Asutko sä yksin vai onko sulla perhettä?" Nalá kysyy Cecilialta.
"Erosin juuri miehestäni..."Cecilia vastaa haikeana. Nalá huomaa, kuinka Cecilian silmäkulmat tipputtavat kyyneleen. Nalá oli selvästi ottanut esille vaikean puheenaiheen. Hän mietti hetken, mitä tekisi, mutta kuitenkin pian jo halasi tiukasti Ceciliaa. 
Cecilia päästi pienen hymyn säteen, ja siitä alkoikin heidän ystävyys. He juttelivat vielä hetken ennen,  kuin
Cecilia palasi puutarhatöidensä pariin.










Ennen, kuin Nalá ehti edes astua pois tontiltaan, paikalle saapui muutama naapuri lisää tutustumaan. Nalá tervehti punahiuksista naista, joka kantoi mukanaan lahjakoria. 
"Tervetuloa naapurustoon! Mä olen Rafaella, mutta sano vaan ihan Ella. Minä ja Carl nähtiin päivällä kun muuttoauto tuli tänne." Rafaella ojensi lahjakorin Nalálle, samalla kun hän esitelli miestään tälle. 
"Kiitos oikein paljon", Nalá kiitteli: "Menkää ihmeessä hakemaan sisältä teetä, poikaystäväni vastaanottaa teidät mieluusti." Rafaella ja Carl menivät sisälle tervehtimään Andreasta. Naláa lähestyi uusi nainen:
"Päivää, olen Diana. Asun sillan tuolla puolen. Kas, näköjään Carl ja Ellakin ovat jo päässeet tutustumaan sinuun."
"Hei, olen Nalá. Mennään mekin sisälle hörppäämään kupillinen lämmintä teetä ja pääset samalla tutustumaan  Andreakseen. 










Ilta sujui leppoisasti naapurusten tutustuessa toisiinsa. Andreaksen ja Nalán hovimestari, Hakon, laittoi heille teetä ja pientä purtavaa.Keskustelu syntyi helposti, sillä kaikki olivat suunnilleen samanikäisiä ja samassa elämänvaiheessa.

Kun naapurit olivat lähteneet, Hakon jäi vielä siivoilemaan taloa samalla, kun Nála ja Andreas menivät rankan päivän jälkeen vielä rentoutumaan porealtaaseen. Andreas istui tyttöystävänsä viereen:
"Diana oli todella mukava, eikö vain?"
Nalá katsoi Andreakseen merkitsevästi ja vastasi hänelle tylysti
"Taidat tarkoittaa, että hän oli todella hurmaavan näköinen siinä tiukassa topissaan?"
"Nalá, älä ole tyhmä. Sinä olet maailman hurmaavin näky siinä vieressäni, kun upeaa vataloasi peittävät vain nuo kuplat", Andreas sanoi samalla kun hivuttautui Naláa lähemmäs. Andreas kietoi kätensä Nalán ympärille ja painoi huulensa hänen huuliaan vasten. Nalá siirsi kasvonsa pois ja kysyi kuiskaten Andreakselta:
"Entäs Hakon?"
"Hän varmasti pysyy sisällä eikä huomaa mitään."
Vilautan pienen hymyn ja suutelen Andreasta. Menee hetken aikaa. Andreas kuiskaa hiljaa:
"Haluatko tätä?"
Nalá nyökkää.








...







Nalá nojaa vielä hetken vielä hetken Andreaksen vahvaan käsivarteen, mutta lopulta he nousevat ylös ja painuvat unten maille.


...







Aamulla Nalá herää siihen, kun joku ravistaa hänen olkapäätään.Nalá avaa silmänsä ja näkee Hakonin edessään.
"Olen sanonut sinulle sata kertaa, että et saa astua makuuhuoneeseen kun me vielä nukumme!" Nalá toruu häntä.
"Mutta, neiti, ette heränneet herätyskelloonne. Myöhästytte pian ensimmäisestä työpäivästä."
"Paljonko kello on?"
"Neiti, se on jo puoli kahdeksan."
Nalá hyppää oitis ylös sängystään:
"Miksi et herättänyt aikaisemmin?"
"No kun neiti, on kieltänyt, etten saa astua jalallakaan makuuhuoneeseen", Hakon vastaa tympääntyneenä, kun jo Nalá rientää laittamaan aamupalaa. 











Nalá saa juuri vohvelivuuan uunin, kun Andreas astuu makuuhuoneesta ja sanoo
"Huomenta muru!"
"Huomenta rakas!" 
Andreas antaa Nalálle pitkän ja hellän hyvän aamun suudelman. Hakon keskeyttää suukon ja tokaisee tylysti:
"Kaikesta päätellen taisi teillä olla eilen hyvä yö." Nalá ja Andreas katsovat molemmat Hakoniin, joka rientää jo jääkaapille hakemaan jonkin ruuan aineksia, Ja alkaa niistä loihtimaan jotain. Andreas ja Nalá päättävät olla sanomatta tälle mitään. Andreas katsahtaa Naláan:
"Sinullahan on tänään ensimmäinen työpäivä. Tiedätkö jo jotain työkavereita sieltä?"
"Kyllä! Cecilia toimii myös näyttelijänä. Ainakin minulla on jo yksi työkaveri taattu", Nalá vastaa iloisena, mutta silti jännittyneenä ensimmäisestä päivästä. Andreas hymähtää vastaukseksi. Andreas kääntyy Hakonin puoleen:
"Koska tuo on valmista,... tuo tekemäsi ruoka?"
"Tämä on vasta lounaaksi. Ystävättäresihän otti ohjat käsiin aamupalan laitossa", Hakon vastaa ja katsahtaa Naláan. 
Murinaa*
"Sinullahan taitaa olla kova nälkä", Nalá sanoo Andreakselle.
"Kyllä vain."
"Niin", Nalá hymähtää. Hetken aikaa on hiljaista, mutta sitten yhtäkkiä palovaroitin alkaa soimaan.
"Apua, vohvelit!" Nalá muistaa äkillisesti. Hän katsoo peloissaan Andreakseen, joka kiiruhtaa jo sammuttamaan ilmiliekeissä olevaa uunia. 
"Soitin palokunnalle!"Hakon huutaa ja ryhtyy myös sammuttamaan paloa. Nalá katsoo kauempaa peloissaan ja huutaa miehille:
"Älkää vain polttako itseänne!"
Hetken päästä molemmat miehet huohottavat hengästyneenä. Palomies saapuu paikalle ja katsahtaa uunia:
"Hyvä, saitte palon sammutettua, mutta teidän täytyy olla varovaisia!" palomies sanoo tiukkaan sävyyn Andreakselle. 
"Neiti", Hakon sanoo Nalálle varovaisesti: "Työnne alkoivat jo puoli tuntia sitten." Nalá katsahtaa kelloa, kiljaisee ja rientää äkkiä laittamaan vaatteet päälle ja töihin.














Palomiehen lähdettyä Hakon tulee paikalle ja äkäisee:
"Oli tämäkin aamu. Naláa ei saisi päästää hellan äären, siitä ei synny muuta kuin tuhoja!"
"Et saa puhua vaimostani tuohon sävyyn! Hän on loistava hyvä kokki, mutta vain hieman hajamielinen. Katsokin, etten enää kuule sinun puhuvan hänestä noin!" 
"Vaimostasi? Te ette ole naimisisissa..." Hakon korjaa.
"Tyttöystävästäni, tuliko selväksi? Lähden nyt salille. Haukkaan vaikka matkalla jotain syötävää", Andreas sanoo ja lähtee matkaan.














Kuntosalia kohti matkatessaan, Andreas joutui kiertämään kaupungin ainakin kolmesti ennen kuin pääsi perille. Andreakselle punttisali on tuttu ja turvallinen ympäristö, jossa voi kehittää kuntoaan ja kasvattaa lihaksiaan. Siellä voi myös luoda suhteita ja päästää pään höyryt ulos. Ainakin sen takia Andreas meni sinne.

Hänen pinnansa oli tiukalla ja hermot kireällä koko aamuisesta hössötyksestä. Uusi uunikin täytyy nyt ostaa. Onneksi Carl ei ollut tänään palovuorossa, sillä slloin jos hän olisi joutunut sanomaan nämä kaikki varoituksen sanat Andreakselle, hänen mittansa olisi täyttynyt.  








Kello 14.00 Andreas lähti salilta suoraan suihkun kautta töihin. Suunnilleen samoihin aikoihin Nalá oli tulossa työkaverinsa kyydillä kotiin. 
"Kyllä sinulla on aikamoinen päivä ollut. Miten Andreas sen ottaa?" Porter kysyi.
"Mm. En tiedä. En ehtinyt puhua hänen kanssaan ennen töitä."
"Onneksi pomo sentään lopulta ymmärsi tunnin myöhästymisesi", Porter toteaa.
"No, sain mielistellä häntä koko päivän, jotta hän ymmärtäisi", Nalá huokaa. Porter ei vastaa. Radiosta kuuluu vain jotain kasarimusiikkia. Nalá kysyy Porterilta:
"Voisitko sulkea radion? Minulla on ollut huono olo kokopäivän." Porter sammuttaa radion. Hän kurvaa Lower Coveen. Hän pysäyttää auton:
"Nähdään huomenna, ja toivottavasti olo on silloin parempi."
"Huomiseen!"


Nalá astuu ulos autosta ja on menossa sisälle. Hakon astuu ulos ja on viemässä roskia jäteastiaan. Hän ei sano mitää, vaikka yleensä on varsin puhelias.
"Odota!" Nalá korottaa ääntään. Hakon pysähtyy ja katsoo Naláa kysyvästi.
"Olen pahoillani aamuisesta. Olen ollut sinua kohtaan epäoikeudenmukainen ja tiuskinut aivan turhaan. Anteeksi.
Hakon katsoo Naláa ja sanoo: 
"Minäkin olen pahoillani, neiti." Yhtäkkiä Nalá kysyy:
"Miksi olet kokoajan minun ja Andreaksen suhdetta vastaan?" Hakon miettii hetken ennen kuin vastaa:
"Kai ymmärrät, että olen onnellinen teidän luonanne? Aina kun olette yhdessä teistä säteilee onnea. Minä en ole tuntenut sitä onnea vuosiin." Nalá katsoo häneen hetken, mutta sitten hymyilee hänelle merkiksi, että on antanut anteeksi. Hakon tekee samoin. Nalá ja Hakon tutustuivat toisiinsa paremmin ja loivat pohjaa uudelle ystävyydelle.








"Hakon?" Nalá kysyy.
"Niin, neiti?"
"Voisitko tuoda minulle lääkettä? En voi kovin hyvin."
"Tietysti, neiti!", Hakon sanoi ja lähti hakemaan lääkettä. Hetken päästä hän toi Nalálle lääketabletin ja vesilasin.
"Kiitos, voit nyt mennä", Nalá sanoi ja otti tabletin. Pian hän soitti Cecilialle. Nalá kertoi hänelle päivän tapahtumista:
"Otin juuri lääkkeen. En tiedä mitä pitäisi tehdä."
"Huono olo saattaa johtua savusta mitä hengitit", Cecilia mietti:"Oletko sanonut jo Andreakselle?"
"En, hän on vielä töissä", vastasi Nalá.
"Hyvä on, kerro hänelle heti kun hän tulee. Jos olo ei kohene huomenna, vien sinut lääkäriin. Ok?"
"Joo, katotaan huomenna. Moikka!" Nalá sulki puhelimen ja meni sisälle.









Andreas tuli juuri ärtyneenä töistä kotiin. Hän marssi suoraa tietä sisälle ja näki Nalán. Nalá riensi tämän luo ja aloitti:
"Andreas, minulla on kerrottavaa..."
"Seuraavalla kerralla kun aiot tehdä ruokaa, seisot koko ajan uunin vieressä!" keskeytti Andrew, joka ei voinut enää pitää kiukkuaan. Nalá hämmästeli ja tiuskaisi takaisin:
"Se oli vahinko! Juttelin vain hetken aikaa sinun kans..."
"En enää halua kuunnella toruja palomiesten suusta!" Andrew huusi kurkku suorana.
"Älä huuda minulle! Itse et edes osaa laittaa ruokaa. Ennen kuin Hakon tuli, minä olin se kuka katsoi, että sinä saat vatsasi täyteen!"
"Minä en tarvitse sinun holhoamista. Pärjäisin hyvin ilmankin sinua!"Andrev sanoi vastaan. Hetken oli hiljaista he vain katsoivat toisiinsa. Kyyneleet valuivat Nalán poskilla. 
"Okei, sinä nukut sohvalla"; sanoi Nalá pettyneenä Andreakselle ja lähti kyyneleet poskilta valuen makuuhuoneeseen. Hakon katsoi kauempaa, eikä nähnyt heissä enää sitä samaa onnea...
















Ratkeavatko asiat lopulta? Nalá ei saanut kerrotuksi asiaansa Andreakselle... 

Jatkoja odotellessa ! :--)
~Jenni~